Asiakaspalaute Helsingistä

Osa ihmisistä miettii miksi osallistua lisäseminaareihin, jos pääseminaari ei ole toiminut ja onko lisäseminaareista apua? Tässä pääseminaariin ja ensimmäiseen lisäseminaariin osallistuneen asiakkaan palaute.

-Janne Ström @ Allen Carr's Easyway


Sytytin ensimmäisen tupakkani 13-vuotiaana. Olin lapsenkasvoinen punkkari, joka halusi ottaa mallia lempibändinsä laulajasta. Niinpä vedimme ystäväni kanssa pieniä imaisuja menthol savukkeesta varastorakennuksen takana. Naamani vääntyi rusinaksi, kun yritin totuttaa puhtaat keuhkoni pistävään savuun.


Tupakka maistui tunkkaiselta grillihiileltä. Kurkunpohjaani kirveli, kun yritin vetää henkeen. Kaikkea tuota kompensoi silti jännitys. Tupakointi oli kutkuttavan kielletty rituaali, joka suoritettiin lähimetsissä tai pikaruokapaikkojen takana. Kiinnijääminen pelotti. Ajattelin, etten voisi koskaan jäädä koukkuun. Eihän 13-vuotiaalla tytöllä ole rohkeutta ravata perheen parvekkeella röökaamassa. Teini-ikä kuluikin pelon vuoksi vain erityistilanteissa tupakoiden.

Sitkuttelin täysi-ikään asti satunnaisena polttajana. Käännekohta tupakan polttamisessa tuli, kun aloitin 19-vuotiaana ensimmäisen vakavan parisuhteeni. Tärkeä ihmissuhde stressasi ja tupakoivan poikaystävän taskulla oli helppo käydä. Pian sytytin sammuneen Marlboron jälkeen seuraavan. Yksi tupakka ei riittänyt mihinkään. Öisin yskin limaa ja sydänlihasta pisti usein. Sairastelin jatkuvasti. En halunnut yhdistää mitään näistä tupakkaan. En edes sitä, kun aamutupakan jälkeen sain paniikkikohtauksen. Kuulin vasta myöhemmin, että tupakoinnilla on yhteys ahdistuneisuushäiriöihin.

Määräni kasvoi miltei askiin päivässä. Lopettaminen tuntui mahdottomalta. Nikotiinipurkka sai haluamaan oikeaa tupakkaa ja tahdonvoima teki minusta kiukkuisen. Turvauduin lopulta Allen Carr's Easyway-seminaariin, josta sain tietää Stumppaa tähän! -kirjan kautta. 

Ensimmäisessä seminaarissa olin levoton. Pelkäsin kovasti, että epäonnistun. Olin ikääni nähden niin riippuvainen nikotiinista, että ajattelin riippuvuuden olevan järkipuhetta vahvempi. Viimeistä tupakkaa polttaessani mietin neuroottisesti, saako tämä tupakka tuntua hyvältä. Kahden päivän savuttomuuden jälkeen sorruin. Olin tehnyt nikotiiniriippuvuudesta ison kuninkaan pääni sisällä. Ajattelin, etten voi vakavissani nousta sitä vastaan. Aloin taas tupakoimaan ja oloni oli kamala.

Toisessa seminaarissa palaset loksahtivat paikalleen. Koin, että sain osallistua enemmän ja tilannettani käsiteltiin yksilöllisesti. Terapeutti vetosi paljon terveysseikkoihin (myös mielen hyvinvointiin) pointeilla, joita ei ole terveystiedon oppikirjoissa kulutettu puhki. Kolmessa tunnissa tupakasta riisuttiin piipittävä ja heikko vihollinen. Ensimmäistä kertaa elämässäni sain tunteen, ettei tupakka tuo minulle mitään.

Mitä sain, kun ryhdyin savuttomaksi? Mielenrauhan, kaikista tärkeimpänä. Olen hämmentynyt, että voin vihdoin selvitä stressaavista tilanteista ilman paniikkikohtauksia. Kiitos kehoni myrkyttömyyden ja kiitos Allen Carr's Easywayn (---:
 
-Kanerva Viitanen, Helsinki